Suklaajoulupukki ja 3 omenaa

Opetusharjoittelu on ohi. Päällimmäiset ajatukset ovat mukavia, positiivisia ja iloisia. Opiskelijat olivat mukana alusta loppuun asti kiinnostuneina (ei tarvittu kuin kerran vähän itikan rättisitikkaa väliin). Yhteiseen kertaukseen ja palautteen antoonkin tultiin kiitettävästi paikalle (tosin edellisen illan hilpeissä pikkujoulutunnelmissa). Huikeaa oli kuulla, että muistissa oli paljonkin opittua asiaa. Asiaan voi siis motivoitua ilman tenttipakkoa. Saamani palautteen julkaisen täällä blogissa kunhan olen tehnyt tilastollisen analyysin ja suuret johtopäätökset. :)

Mitä minä opin? Ensinnäkin sen, että opettamisessa on jotakin sellaista, joka minua vetää puoleensa. Koen aina suurta riemua huomatessani, että opiskelijat uskaltavat ajatella ja heidän ajattelunsa kehittyy. Kirjoista voimme lukea viisaiden ajatuksia, mutta tärkeintä on oma pohdiskelu, oma oivallus ja siitä tuleva oppimisen riemu.

Toiseksi vähättelen liikaa omaa osaamistani. Pitäisi uskoa siihen, että minun ei tarvitse osata asiaa täydellisesti voidakseni olla ihan hyvä opettaja. Perfektionisti siis yhä.

Kolmanneksi kipuilen oman persoonallisen opetustyylini kanssa. Kerran nuorisotyönohjaaja aina nuorisotyönohjaaja. Auttaisikohan jakkupuku ja nuttura? Taas jostakin selkäytimestä nousee kuva oikeanlaisesta opettajasta: Asiallinen. Etenkin sitä. Miten tuon kuvan saisi laitettua pihalla pörisevän loka-auton säiliöön?

Viime yönä minulla oli taas aikaa ajatella (unet karkasivat). Huomaan, että opettaessani en aina tiedä, miksi jotakin teen (hahahahhhaaa), mutta jotenkin toimin (siis haluan toimia) niin, että tieto, taito ja tunteet olisivat läsnä opiskelijoiden oppimisessa. Luulenpa, että yhä enemmän joudun miettimään, miten koko keho on oppimisessa mukana. Ota tästä nyt selvää, tämä on jotakin ihan jäsentymätöntä.

Eilen illalla pölypallerot olivat leipomassa karjalanpiirakoita, vävyehdokas teki neliönmallisia (luovuus kunniaan, mutta tämä oli jo liikaa!). Yhdessä leipoessa ja lörpötellessä (siis Anni lörpötteli ja muut kikattivat) opastivat pölypallerot äiteliiniä, että opettajat eivät toimi niin kuin heille kerroin. Olen kuulema kamala. :) Käytän mm. nuorison kieltä, koska olen heidän kanssaan LIIKAA (?) tekemisissä. Taitavat pölypallerot haluta äidin, joka olisi niin kuin muutkin äidit. Ei onnistu. Valitan. Tähän on teidän tyytyminen, mutta muutenhan teillä menee ihan hyvin? :)

Mitä jäi minulle käteen? Konkreettisesti suklaajoulupukki ja 3 omenaa. Palautetunnilla kaksi opiskelijaa jakoivat kaikille (siis myös minulle) joululahjaksi suklaajoulupukin. Kiitos. Tunnin jälkeen kävellessäni työhuoneeni suuntaa vastaani käveli kolme opiskelijaa, jotka kaikki kaivoivat repuistaan opettajalle omenan (myrkytetyn?). Ihan kuulema omin pikkukätösin kasvatetun, poimitun ja opettajalle tarkoitetun. Kehoittivat kuitenkin, että en enää poikkeaisi kirjastossa päivän aikana. Just joo. Kiitos kuitenkin. Ajatushan oli tärkein ja minua yhä naurattaa.

Nyt shoppailemaan.

Tiivis aherrus

Suurin piirtein samalla kartalla olimme eilen neljän tunnin jälkeen. Ahdistavan tiiviisti oli edettävä. Valitettavasti. Opiskelijoiden kirjallista palautetta olen selaillut. Oppimista tapahtui. Tarkempi tilastotieteellinen analyysi tapahtunee joulutauon aikana, kinkkua sulatellessa ja tietenkin sitä suklaata syödessä :)

Jäin miettimään, olisiko pitänyt vaatia enemmän? Osa opiskelijoista oli ohjeiden mukaan perehtynyt asioihin etukäteen, osa ei (tämän hoksasin sinisistä silmistäni huolimatta). Kenellä on vastuu oppimisesta. Kiitosta tuli tentittömyydestä. Olisikohan syytä olla tentti? Mitä tentti olisi tuonut lisää? Varmasti hetkellistä osaamista/ymmärtämistä, mutta olisiko se kantanut pidemmälle? Olisihan se pakottanut kaikki edes lukemaan tenttikirjan. Kokemuksen syvällä rintaäänellä tunnustan, että vaikka näihin tilastollisiin menetelmiin olenkin perehtynyt, niin aina uudestaan ja uudestaan joudun kuitenkin lukemaan, että mitenkä se nyt taas olikaan. En muista, enkä osaa, koska en näitä tarvitse päivittäin työssäni. Onko riittävän hyvää oppimista, jos osaa lukea ja pohtia kriittisesti tilastoja ja taulukoita, uskaltaa mahdollisesti työpaikallaan tehdä tarvittaessa jonkinlaista tilastollista analyysiä eikä pelkää spss-ohjelmaa...Riittäisikö tämä?

Pitäisikö opetukseen varata enemmän aikaa? Pitäisi ja ei pitäisi. Pitäisi, koska silloin olisi mahdollisuus pohtia yhdessä enemmän harjoitteluaineiston avulla. Ei pitäisi, koska se olisi poissa jostakin muusta opetettavasta asiasta ja nytkin lähipäiviä on niin vähän.

Ajattelen kuitenkin, että tämänkin vertainen tilastollisen tutkimuksen opetus on välttämätöntä. Mitähän opiskelijat ajattelevat? Kannattiko tulla näihin opintoihin? Saitteko uutta ajateltavaa, vai olisiko pelkkä kirjan lukeminen ja tentti ajanut saman asian? Tarvitaanko tällaista opetusta sosionomin opinnoissa?

Sivutuotteena saimme sillä naurumäärällä muutaman hetken pidennettyä elämäämme. Ei huono saavutus sekään.

Sain nukuttua aamulla kahdeksaan asti. Ei siis heräämistä klo 4. Mukava tunne.

Suojatyöbingon peluuta

Oppimisen tai paremminkin opettamisen riemua ja iloa oli tänään ilmassa. Mikä siinä on opettajana ollessa kun "harmaahapsiset" :) aikuisopiskelijat sähäkästi liikuttelevat aivosolujaan.
Havaintomatriisia koneille tallennettaessa kommentointi liikkui suojatyöpaikan ja bingon peluun välillä: Viisi, viisi, neljä, kolme, neljä, yksi... Samansuuntaista keskittynyttä mutinaa, jokaisen koneen äärellä. Ja bingo. Kahvitauolla sitten viisas toteamus, että aineiston tietojen syöttö kannattaa tehdä huolella, jotta ei tule virheitä. Eikä mene kuin tovi kun erään koneen ääreltä kuuluu: "Mitäs jos joku olisi näppäillyt tänne meidän havaintomatriisiin virheitä...siis nythän ei tietenkään ole niin käynyt." Se siitä huolellisuudesta. :)

Välillä hetken ehdin tuskailla suuren suuni kanssa. Sieltä kun pulpahtelee rupisammakoita tuon tuostakin, enkä ehdi yhtään pidättelemään. Open kuuluisi olla asiallinen, osaava ja hienotunteinen. Jotakin osaan, mutta asiallisuus ja hienotunteisuus ei kyllä kuuluu ominaisuuksiini. Tänään härnäsin ja rääkkäsin Mikko raukkaa oikein ilolla. Mikko tosin aloitti, joten syy on hänen. On se aina jossakin määrin uhkapeliä ymmärtääkö opiskelija suunsoiton samoin kuin minä olen sen tarkoittanut (tarkkaan harkittuani...). Olen kyllä joskus jälkikäteen joutunut anteeksipyytelemään, kun joku on ottanut minun suustani pulpahtelevan rupisammakkon tosissaan. No, Mikko varmaan yrittää taas saada ruinattua lisää opintopisteitä, koska joutuu suunsoittoakin kestämään. Sinnikäs kaveri. Heti aamusta sanoi, että jos hän lupaa jäädä luokan ulkopuolelle, niin hän varmaan saa tämän kokonaan hyväksiluettua. Hah. On törmännyt minussa tiukkaan vastukseen, kyllä se vielä oppii.

Hanna ope oli kuulolla neljän tunnin opetuksen ajan ja lyhyttäkin lyhyempi kommentti oli: Joo.
Kai tää sit meni Hannan mielestä ihan ok. Vai mitenkä se olis pitänyt tulkita? Laittaa tosin vielä sähköpostilla jonkinlaisen kommentoinnnin.

Oletukseni tässä blogissa oli, että opiskelijat olisivat omalta osaltaan antaneet valaisevaa näkemystä opetusharjoittelustani ei näytä toimivan. Ehkä julkisesti kirjoittelu ei ole palautteen antamiseen sopiva menetelmä. Pitäneepä kerätä taas perinteiset kirjalliset palautteet.
Huomenna aamupäivällä keskiarvot, moodi, mediaani, ristiintaulukointi, keskihajonta ja korrelaatio. Pikakurssina, lisää vain vesi. Monikohan on kvanttimaan kartalla puolelta päivin? Urakka on kohtuuton, mutta jospa edes jonkinlaista oivallusta syntyisi. Ja miksei syntyisi. Onhan kyseessä upea joukko motivoituneita aikuisia.

Vilinää vilskettä

Opetus on tämän viikon kohdalla puolessa välissä. Kahdelle eriryhmälle yritetty opettaa keskilukuja, joita ehdottomasti tarvitsee matkalla Keskimaahan. Ensimmäinen maanantain ryhmä meni suurinpiirtein suunnitelmien mukaisesti. Ilahduttavaa on, kun ANSSI (eikä siis Lasse, kuten olin tähän aiemmin mokaillut) tulee välillä opettajaksi opettajan paikalle ja näyttää koneelta toisille miten homma pelittää. Ope kun ei osaa. Hyvä vaan kun joku osaa. Kiitos. Nimet taas luntattava lapulta. Kääk. Olivat vaihtaneet vaatteita, mokomat. Luulisin, että pääosin oltiin samalla kartalla. Ainakin opiskelijoiden oivallukset olivat sen oloisia, että aivoissa tapahtuu upeaa ajattelua.

Tiistaina aamuryhmän kanssa tuli todistettua Murfyn lain paikkansa pitävyys. Kun voi mennä pieleen niin myös menee. Yllätys oli aamuvarhaisella melkoinen, koska meille varattu atk-luokka olikin annettu muille. jee. jee. Sopuisasti kuin urputtava murmelilauma vaihdoimme toiseen atk-luokkaan. Olihan siellä koneet, mutta ei asennettu spss-ohjelmaa. Mitäpä me sitten tietokoneilla sitten tekisimmekään, koska voihan sitä spss-ohjelman käyttöä toki opettaa ilman itse ohjelmaa ja harjoitusaineistoa. :) Ja eikö sitten Marjo yliope ollutkin ilmoittautunut kuuntelijaksi/havainnoijaksi opetustapahtumaan.... taas lottovoittajan fiilis minulla.

Luovuus kunniaan. Ja sitähän riitti. Mikäs siinä, jos luokkakeskuksia pohdittiinkin Paulin pilkkikilpailuissa saaman kalansaaliin avulla.....kävihän se niinkin loistavasti. Pisatutkimusta sivuttiin ja mediaanin ja keskiarvon eroja pähkäiltiin kun lasketaan tavallisten duunareitten palkkoja. Minulla oli tuskanhiki. Onneksi olin sentään ottanut oman kannettavan mukaan, jossa spss, joten hieman saataisin vilautella näkyville asioita, joita meidän olisi pitänyt harjoitella. Ensi kerralla sitten enemmän. Tällaiset tapahtumat taitavat olla meidän talon arkea. Vähän se vaan otti harmituselimeen. Minun.

Tunnin jälkeen Marjon kanssa pieni keskustelu. Marjon mielestä tunnilla oli rento, levollinen ja oppimisen mahdollista ilmapiiri. Molemmat olimme vaikuttuneita opiskelijoiden huomautuksista ja pohdinnoista. Pohdimme myös elämää suurempia kysymyksiä: Mihin derivointia tarvitaan?

Huomenna ja lauantaina yritän sitten mahdollistaa oppimista myös aikuisten ryhmässä. Kun päiväopiskelijoiden kanssa asioita käydään 16 tuntia, niin aikuisille samat asiat kerrotaan 8 tunnissa. Onneksi he ovat etukäteen tunnollisesti ja tarmolla perehtyneet asioihin *kikatusta*. Omistan siniset silmät.

Verkkokurssin kohdalla on jonkinlainen totaalinen uupumus. En ole jaksanut mennä edes alustalle antamaan loppupalautetta. Enkä lukemaan toisten tuotoksia. Tuntuu kuin pitäisi uudelleen saada jostakin se into ja oppimisen ilo kaivettua esille ja nyt on vaan mekko tyhjä. Ei jaksa, ei. Tämän saman tunteen jakavat varmasti monet meidänkin opiskelijat yrittäessään palautella intesiivisten harjoittelujen jälkeen raportteja ajoissa. Vaan tässä ei armoa edelleenkään. Palautetta tehtävät ajoissa eikä rästejä tai...

Aamulla olin töissä jo kello 6. Kun on viikon vapaalla, niin on hoidettavana toista sataa saapunutta sähköpostia. Kannattaako siis olla vapaalla? Kannattaa. Marokko ja Marrakesh, mummobussiretket ja ruottalaiset, tuhannen ja yhden yön tori, käärmeen lumoajat ja basaarien tinkaamisen ihanuus...vetosin aina siihen, että mulla onnettomalla on kuusi pölypalleroa, joten tarvitsen "The special prise just for me".

Ja sitten. Kun tuntuu, että pitää vain sinnitellä, koputetaan työhuoneen oveen. Pimeydestä tulla tupsahti sisään kolme tonttua tai liekö sittenkin enkeleitä. Valmistuvia opiskelijoita kuitenkin. Suklaan kanssa. Kiitoksien kera.

Minä olen ihan hämilläni. Ja iloinen. Miten tässä nyt sitten yrittää esittää vaatimatonta ja nöyrää. Mitä sitten olin tehnyt tämän ansaitakseni? Jospa tämä olikin vain armosta :) Ainut mitä tiedän, niin olen heidän kanssaan viettänyt hyviä hetkiä opintojen ohjauksen ja suunsoiton merkeissä. Ja taas jaksaa.