Siinä se nyt on, paperi, joka todistaa minun opettajuuteni. Maistelen opettaja sanaa. Ei ole vielä tuttu maku.
Asiaa en ole noteerannut, en juhlistanut. Tänään ajattelen, että ehkä sittenkin se olisi kuohuvan väärti. Onhan se tehty. Huonosti ja vailla intoa, mutta tehty kuitenkin. Olisin voinut tehdä enemmänkin, joten mennyttä aikaa häpeillen katselen. Ehkä siksi ei ole intoa sen juhlintaankaan ollut. Hain myös lehtoraattia. Sen kohtalo selviää ensi viikolla.
Kiitän opiskelutovereita yhteisestä kivikkoisesta ja mutkaisesta matkasta. Loppukohden reissu keveni.
Käsi toimii jo paremmin ja odotan töihin pääsyä. Kotona oleskelu ei ole minua varten, siis en ole vielä valmis eläkkeelle. :)
Nyt suuntaan tarmoni ja luovuuteni remonttikohteisiimme. Niitähän tälle kesälle riittää. Ehkä syksyn alkaessa istun uudessa saunassa nautiskellen.
torstai 22. toukokuuta 2008
sunnuntai 20. huhtikuuta 2008
Lopun alku
Kurkunpääntulehdus. Alkava influenssa? Tulossa oleva leikkaus. Tekemättömät työt. Siinähän sitä näin aluksi. Lähetin juuri näin aurinkoisen sunnuntain kunniaksi vihoviimeisen opiskeluihin liittyvän tehtävän eteenpäin. Tarkoituksena saada se rimaa hipoen läpi. Minulla kun on toimiva käsi enää kolme päivää ja sitten ei kirjoitushommat enää suju vähään aikaan. Onneksi leikataan, jotta siitä saadaan taas toimiva.
Tuskaa on ollut tehdä kaikkia niitä asioita loppuun, jotka pitää saada hoidettua ennen leikkausta. Olen nimittäin tehnyt niitä täältä sairasvuoteeltani voimieni mukaan. Tietysti tähän vaiheeseen piti iskeä myös tauti, joka estää puhumisen ja nielemisen ja sattuukin...on se myös estänyt aivotoiminnan. Pari päivää sitten oli ruokakauppareissu, jossa sattui ja tapahtui paljonkin. Olin niin uupunut, että en kotona muistanut mitä olin ostanut ja mitä en. Ja osan ostoksista olin maksettuani jättänyt kassalle. Hienoa.
Opinnot lopussa. Itseään ei voi onnitella. En kokenut sitä oppimisen iloa kuin verkkokurssilla. Opiskelun takkuisuus oli monen asian summa. Itseään on asenteen kohdalla ihan peiliin katsomisen paikka. Enpä laittanut peliin kaikkea sitä, mitä olisin voinut.
Voisin kuitenkin armahtaa itseäni tämän kerran. On tässä viime vuosina opiskeltu niin paljon ja niin tiivisti, että nyt ei enää ollut sellaiseen voimavaroja. Nyt olisi aika vaikka nauttia keväästä ja kesästä. Sen aloitan torstaina, heti kun pääsen leikkauksesta. Pakko aloittaa, sillä muutakaan hyödyllistä ei voi tehdä. :) Voin nauttia kaikkien muiden puolesta. Istun terassilla ja katson kun nurmikko kasvaa. Siinähän sitä tällaiselle duracelille haastetta
Tuskaa on ollut tehdä kaikkia niitä asioita loppuun, jotka pitää saada hoidettua ennen leikkausta. Olen nimittäin tehnyt niitä täältä sairasvuoteeltani voimieni mukaan. Tietysti tähän vaiheeseen piti iskeä myös tauti, joka estää puhumisen ja nielemisen ja sattuukin...on se myös estänyt aivotoiminnan. Pari päivää sitten oli ruokakauppareissu, jossa sattui ja tapahtui paljonkin. Olin niin uupunut, että en kotona muistanut mitä olin ostanut ja mitä en. Ja osan ostoksista olin maksettuani jättänyt kassalle. Hienoa.
Opinnot lopussa. Itseään ei voi onnitella. En kokenut sitä oppimisen iloa kuin verkkokurssilla. Opiskelun takkuisuus oli monen asian summa. Itseään on asenteen kohdalla ihan peiliin katsomisen paikka. Enpä laittanut peliin kaikkea sitä, mitä olisin voinut.
Voisin kuitenkin armahtaa itseäni tämän kerran. On tässä viime vuosina opiskeltu niin paljon ja niin tiivisti, että nyt ei enää ollut sellaiseen voimavaroja. Nyt olisi aika vaikka nauttia keväästä ja kesästä. Sen aloitan torstaina, heti kun pääsen leikkauksesta. Pakko aloittaa, sillä muutakaan hyödyllistä ei voi tehdä. :) Voin nauttia kaikkien muiden puolesta. Istun terassilla ja katson kun nurmikko kasvaa. Siinähän sitä tällaiselle duracelille haastetta
tiistai 25. maaliskuuta 2008
Vastavuoria
On ollut hiljaista. Ottaa aivoon. Ensin netti temppuili niin paljon, että harmituselin oli loman tarpeessa. Nyt sitten pitäs vääntää kehittämistehtävää ja onkin olkapää äitynyt niin pahaksi, että koneen ääressä ei aikuisten oikeesti edes pitäisi olla. Vaan deadline lähestyy.
Haaveilen ajasta, jolloin elämässä on vain perusasiat. Työ ja perhe. Ei yhtään opiskelua eikä muutakaan ylimääräistä. Siis haaveilen. Ja samanaikaisesti suunnittelen sekä saunan että kylpy-, kodinhoito-, makuu-, ja vierashuoneiden remonttia. Hullu.
Kevät (tai siis nyt taitaa ollakin talvi) pitäisi olla aikaa jolloin ei olisi yhtään deadlineä. Liian monta kevättä olen viime vuosina lukenut tenttiin ja opiskellut. Yhtenä keväänä kielotkin ehtivät kukkia ennen kuin asiaan havahduin.
Pahus. Pessimistikö minusta on tullut? Valittaja? ÄH. Onhan noita ilonaiheita paljonkin, kotona ja töissä. Niin ja lähiopinnoissakin. Viime aikoina siellä on ollut jopa hauskaa, kiitos siitä toverit.
Perskuta rallaa. Osa tekstistä katosi. Se viisas osa. Jotain sellaista pähkäilin, että yhä ajattelen opppimisesta, että sen pitää olla vaikeaa ja sen pitää teettää työtä loputtomiin. Kävin OTVO-jakson sivuilla vilkuilemassa, koska se opiskelu on kesken. Opintorekisteri näyttää kyllä suoritettua, mutta minä en saa sitä loppumaan. Pääsin vasta alkuun ja en ehdi, jaksa, kykene tekemään sen eteen mitä haluan. Haluaisin tonkia, nuuskia, haistella ja kaivella. Niin ja löytää sen, mitä verkkossa ohjaaminen on. Vaan ei ole resursseja. En voi luottaa siihen, että opin vaikka en koko ajan puurra. Olen Kallen tavoin kärsimätön: Kaikki oivallukset minulle ja heti. Ja selkeinä, kiitos. En kestä matkalla olevan olotilaa, kun on vasta oivaltanut, että ei osaa mitään. Repussa ei ole riittävästi eväitä.
Haaveilen ajasta, jolloin elämässä on vain perusasiat. Työ ja perhe. Ei yhtään opiskelua eikä muutakaan ylimääräistä. Siis haaveilen. Ja samanaikaisesti suunnittelen sekä saunan että kylpy-, kodinhoito-, makuu-, ja vierashuoneiden remonttia. Hullu.
Kevät (tai siis nyt taitaa ollakin talvi) pitäisi olla aikaa jolloin ei olisi yhtään deadlineä. Liian monta kevättä olen viime vuosina lukenut tenttiin ja opiskellut. Yhtenä keväänä kielotkin ehtivät kukkia ennen kuin asiaan havahduin.
Pahus. Pessimistikö minusta on tullut? Valittaja? ÄH. Onhan noita ilonaiheita paljonkin, kotona ja töissä. Niin ja lähiopinnoissakin. Viime aikoina siellä on ollut jopa hauskaa, kiitos siitä toverit.
Perskuta rallaa. Osa tekstistä katosi. Se viisas osa. Jotain sellaista pähkäilin, että yhä ajattelen opppimisesta, että sen pitää olla vaikeaa ja sen pitää teettää työtä loputtomiin. Kävin OTVO-jakson sivuilla vilkuilemassa, koska se opiskelu on kesken. Opintorekisteri näyttää kyllä suoritettua, mutta minä en saa sitä loppumaan. Pääsin vasta alkuun ja en ehdi, jaksa, kykene tekemään sen eteen mitä haluan. Haluaisin tonkia, nuuskia, haistella ja kaivella. Niin ja löytää sen, mitä verkkossa ohjaaminen on. Vaan ei ole resursseja. En voi luottaa siihen, että opin vaikka en koko ajan puurra. Olen Kallen tavoin kärsimätön: Kaikki oivallukset minulle ja heti. Ja selkeinä, kiitos. En kestä matkalla olevan olotilaa, kun on vasta oivaltanut, että ei osaa mitään. Repussa ei ole riittävästi eväitä.
tiistai 5. helmikuuta 2008
Nettiriippuvuutta?
Kaksi viikkoa on kotinetti ollut särkipoikkirikki. Ei toimi ei. Elisa ilmoittaa: toimii. Me soitamme: Ei toimi. Elisa ilmoittaa: toimii ja me taas....
Mikään ei toimi. Kotinetistä on tullut monen asian hoitamisen edellytys. Tarvitsin kirjastosta kirjoja, en siis voinut varata niitä netistä, vaan piti lähteä paikan päälle. Fiksuna päätin kotona, että vilkaisenpa netistä milloin kirjasto on auki, jotta en mene turhaan. Äly hoi.
Blogikin jumittaa. Ajatuksia olisi, mutta ei täältä työpaikalta niitä ehdi kirjoittamaan.
Että sitä voikin Kallea edelleen vaan kadehtia, sen blogista näkyy, että sillä vielä kulkee ajatus - vaikka pätkittäin.
Ottaa harmituselimeen.
Mikään ei toimi. Kotinetistä on tullut monen asian hoitamisen edellytys. Tarvitsin kirjastosta kirjoja, en siis voinut varata niitä netistä, vaan piti lähteä paikan päälle. Fiksuna päätin kotona, että vilkaisenpa netistä milloin kirjasto on auki, jotta en mene turhaan. Äly hoi.
Blogikin jumittaa. Ajatuksia olisi, mutta ei täältä työpaikalta niitä ehdi kirjoittamaan.
Että sitä voikin Kallea edelleen vaan kadehtia, sen blogista näkyy, että sillä vielä kulkee ajatus - vaikka pätkittäin.
Ottaa harmituselimeen.
maanantai 14. tammikuuta 2008
Totuus ammattitaidosta
Ammattikasvattajat ovat huonoja kasvattajia kun kyseessä on omat lapset. MOT.
perjantai 4. tammikuuta 2008
Yhtä takkuamista
Ennen vapaajakson alkua sitä kuvitteli tekevänsä vaikka mitä. Nyt häämöttää vapaan loppu ja kaikki suunnittellut asiat ovat tekemättä. Olen tosin lukenut 8 kirjaa (romaaneja ja dekkareita). Mutta nämä oikeat asiat ovat tekemättä. Oman väsymyksen havaitsee vasta kun on aikaa sitä ajatella.
Tänään olen analysoinut saamaani palautetta. Yksinkertaiseti vain käyttäen keskiarvoja. Tein myös ristiintaulukoinnit, mutta kukapa niiden tuloksia jaksaisi lueskella. Yleisesti ottaen asioista, josta suurimmalla osalla opiskelijoista ei ollut mitään tietoa tai vain välttävät tiedot, on nyt hyvät tai erinomaiset tiedot. Eikö olekin erinomainen juttu?
Ennen opetuksen alkua opiskelijat arvioivat omaa tämän hetkistä tietotasoa kvantitatiiviseen tutkimukseen liittyen asteikolla:1 = Ei mitään tietoa, 2=Välttävät tiedot, 3=Tyydyttävät tiedot, 4=Hyvät tiedot, 5= Erinomaiset tiedot.
Tulokset keskiarvoina (N= 42):
Ensimmäinen luku on ennen opetusta ja toinen opetuksen jälkeen
Kvantitatiivien tutkimus 1,85 4,24
Aineiston analyysi 2,05 3,93
Otos 2,13 3,95
Muuttuja 1,90 3,73
Havaintomatriisi 1,15 3,73
Spss 1,08 3,95
Frekvenssi 1,33 3,51
Tunnusluvut 1,56 3,10
Keskihajonta 2,08 3,85
Ristiintaulukointi 1,21 3,78
Vaihteluväli 1,90 3,56
Korrelaatio 1,69 3,74
Saamaansa opetusta opiskelijat arvioivat asteikolla
1= Heikko, 2=Välttävä, 3=Tyydyttävä, 4=Hyvä, 5 =Erinomainen
Tulokset keskiarvoina (N=43):
Opettajan tieto/asiantuntijuus opetettavasta asiasta KA 4,42
Opettajan pedagogiset taidot KA 4,42
Oppituntien rakenne KA 3,91
Opettavan aineiston sopivuus asian käsittelyyn KA 4,12
Luokan ilmapiiri opetuksen aikana KA 4,36
Opiskelijan oma arvio omasta oppimisesta KA 3,86
Tuosta nyt yhteenvetona voisi jopa summata, että opetukseni oli hyvää ja jopa erinomaista paikka paikoin. Siis hyvin meni. Iloitsen, että asiasta kiinnostuttiin ja sitä myös opittiin.
Tähän päivään sopii ote pörrölogiasta: "Olisin pitelemätön. Kun vain pääsisin alkuun".
Tänään olen analysoinut saamaani palautetta. Yksinkertaiseti vain käyttäen keskiarvoja. Tein myös ristiintaulukoinnit, mutta kukapa niiden tuloksia jaksaisi lueskella. Yleisesti ottaen asioista, josta suurimmalla osalla opiskelijoista ei ollut mitään tietoa tai vain välttävät tiedot, on nyt hyvät tai erinomaiset tiedot. Eikö olekin erinomainen juttu?
Ennen opetuksen alkua opiskelijat arvioivat omaa tämän hetkistä tietotasoa kvantitatiiviseen tutkimukseen liittyen asteikolla:1 = Ei mitään tietoa, 2=Välttävät tiedot, 3=Tyydyttävät tiedot, 4=Hyvät tiedot, 5= Erinomaiset tiedot.
Tulokset keskiarvoina (N= 42):
Ensimmäinen luku on ennen opetusta ja toinen opetuksen jälkeen
Kvantitatiivien tutkimus 1,85 4,24
Aineiston analyysi 2,05 3,93
Otos 2,13 3,95
Muuttuja 1,90 3,73
Havaintomatriisi 1,15 3,73
Spss 1,08 3,95
Frekvenssi 1,33 3,51
Tunnusluvut 1,56 3,10
Keskihajonta 2,08 3,85
Ristiintaulukointi 1,21 3,78
Vaihteluväli 1,90 3,56
Korrelaatio 1,69 3,74
Saamaansa opetusta opiskelijat arvioivat asteikolla
1= Heikko, 2=Välttävä, 3=Tyydyttävä, 4=Hyvä, 5 =Erinomainen
Tulokset keskiarvoina (N=43):
Opettajan tieto/asiantuntijuus opetettavasta asiasta KA 4,42
Opettajan pedagogiset taidot KA 4,42
Oppituntien rakenne KA 3,91
Opettavan aineiston sopivuus asian käsittelyyn KA 4,12
Luokan ilmapiiri opetuksen aikana KA 4,36
Opiskelijan oma arvio omasta oppimisesta KA 3,86
Tuosta nyt yhteenvetona voisi jopa summata, että opetukseni oli hyvää ja jopa erinomaista paikka paikoin. Siis hyvin meni. Iloitsen, että asiasta kiinnostuttiin ja sitä myös opittiin.
Tähän päivään sopii ote pörrölogiasta: "Olisin pitelemätön. Kun vain pääsisin alkuun".
torstai 20. joulukuuta 2007
Suklaajoulupukki ja 3 omenaa
Opetusharjoittelu on ohi. Päällimmäiset ajatukset ovat mukavia, positiivisia ja iloisia. Opiskelijat olivat mukana alusta loppuun asti kiinnostuneina (ei tarvittu kuin kerran vähän itikan rättisitikkaa väliin). Yhteiseen kertaukseen ja palautteen antoonkin tultiin kiitettävästi paikalle (tosin edellisen illan hilpeissä pikkujoulutunnelmissa). Huikeaa oli kuulla, että muistissa oli paljonkin opittua asiaa. Asiaan voi siis motivoitua ilman tenttipakkoa. Saamani palautteen julkaisen täällä blogissa kunhan olen tehnyt tilastollisen analyysin ja suuret johtopäätökset. :)
Mitä minä opin? Ensinnäkin sen, että opettamisessa on jotakin sellaista, joka minua vetää puoleensa. Koen aina suurta riemua huomatessani, että opiskelijat uskaltavat ajatella ja heidän ajattelunsa kehittyy. Kirjoista voimme lukea viisaiden ajatuksia, mutta tärkeintä on oma pohdiskelu, oma oivallus ja siitä tuleva oppimisen riemu.
Toiseksi vähättelen liikaa omaa osaamistani. Pitäisi uskoa siihen, että minun ei tarvitse osata asiaa täydellisesti voidakseni olla ihan hyvä opettaja. Perfektionisti siis yhä.
Kolmanneksi kipuilen oman persoonallisen opetustyylini kanssa. Kerran nuorisotyönohjaaja aina nuorisotyönohjaaja. Auttaisikohan jakkupuku ja nuttura? Taas jostakin selkäytimestä nousee kuva oikeanlaisesta opettajasta: Asiallinen. Etenkin sitä. Miten tuon kuvan saisi laitettua pihalla pörisevän loka-auton säiliöön?
Viime yönä minulla oli taas aikaa ajatella (unet karkasivat). Huomaan, että opettaessani en aina tiedä, miksi jotakin teen (hahahahhhaaa), mutta jotenkin toimin (siis haluan toimia) niin, että tieto, taito ja tunteet olisivat läsnä opiskelijoiden oppimisessa. Luulenpa, että yhä enemmän joudun miettimään, miten koko keho on oppimisessa mukana. Ota tästä nyt selvää, tämä on jotakin ihan jäsentymätöntä.
Eilen illalla pölypallerot olivat leipomassa karjalanpiirakoita, vävyehdokas teki neliönmallisia (luovuus kunniaan, mutta tämä oli jo liikaa!). Yhdessä leipoessa ja lörpötellessä (siis Anni lörpötteli ja muut kikattivat) opastivat pölypallerot äiteliiniä, että opettajat eivät toimi niin kuin heille kerroin. Olen kuulema kamala. :) Käytän mm. nuorison kieltä, koska olen heidän kanssaan LIIKAA (?) tekemisissä. Taitavat pölypallerot haluta äidin, joka olisi niin kuin muutkin äidit. Ei onnistu. Valitan. Tähän on teidän tyytyminen, mutta muutenhan teillä menee ihan hyvin? :)
Mitä jäi minulle käteen? Konkreettisesti suklaajoulupukki ja 3 omenaa. Palautetunnilla kaksi opiskelijaa jakoivat kaikille (siis myös minulle) joululahjaksi suklaajoulupukin. Kiitos. Tunnin jälkeen kävellessäni työhuoneeni suuntaa vastaani käveli kolme opiskelijaa, jotka kaikki kaivoivat repuistaan opettajalle omenan (myrkytetyn?). Ihan kuulema omin pikkukätösin kasvatetun, poimitun ja opettajalle tarkoitetun. Kehoittivat kuitenkin, että en enää poikkeaisi kirjastossa päivän aikana. Just joo. Kiitos kuitenkin. Ajatushan oli tärkein ja minua yhä naurattaa.
Nyt shoppailemaan.
Mitä minä opin? Ensinnäkin sen, että opettamisessa on jotakin sellaista, joka minua vetää puoleensa. Koen aina suurta riemua huomatessani, että opiskelijat uskaltavat ajatella ja heidän ajattelunsa kehittyy. Kirjoista voimme lukea viisaiden ajatuksia, mutta tärkeintä on oma pohdiskelu, oma oivallus ja siitä tuleva oppimisen riemu.
Toiseksi vähättelen liikaa omaa osaamistani. Pitäisi uskoa siihen, että minun ei tarvitse osata asiaa täydellisesti voidakseni olla ihan hyvä opettaja. Perfektionisti siis yhä.
Kolmanneksi kipuilen oman persoonallisen opetustyylini kanssa. Kerran nuorisotyönohjaaja aina nuorisotyönohjaaja. Auttaisikohan jakkupuku ja nuttura? Taas jostakin selkäytimestä nousee kuva oikeanlaisesta opettajasta: Asiallinen. Etenkin sitä. Miten tuon kuvan saisi laitettua pihalla pörisevän loka-auton säiliöön?
Viime yönä minulla oli taas aikaa ajatella (unet karkasivat). Huomaan, että opettaessani en aina tiedä, miksi jotakin teen (hahahahhhaaa), mutta jotenkin toimin (siis haluan toimia) niin, että tieto, taito ja tunteet olisivat läsnä opiskelijoiden oppimisessa. Luulenpa, että yhä enemmän joudun miettimään, miten koko keho on oppimisessa mukana. Ota tästä nyt selvää, tämä on jotakin ihan jäsentymätöntä.
Eilen illalla pölypallerot olivat leipomassa karjalanpiirakoita, vävyehdokas teki neliönmallisia (luovuus kunniaan, mutta tämä oli jo liikaa!). Yhdessä leipoessa ja lörpötellessä (siis Anni lörpötteli ja muut kikattivat) opastivat pölypallerot äiteliiniä, että opettajat eivät toimi niin kuin heille kerroin. Olen kuulema kamala. :) Käytän mm. nuorison kieltä, koska olen heidän kanssaan LIIKAA (?) tekemisissä. Taitavat pölypallerot haluta äidin, joka olisi niin kuin muutkin äidit. Ei onnistu. Valitan. Tähän on teidän tyytyminen, mutta muutenhan teillä menee ihan hyvin? :)
Mitä jäi minulle käteen? Konkreettisesti suklaajoulupukki ja 3 omenaa. Palautetunnilla kaksi opiskelijaa jakoivat kaikille (siis myös minulle) joululahjaksi suklaajoulupukin. Kiitos. Tunnin jälkeen kävellessäni työhuoneeni suuntaa vastaani käveli kolme opiskelijaa, jotka kaikki kaivoivat repuistaan opettajalle omenan (myrkytetyn?). Ihan kuulema omin pikkukätösin kasvatetun, poimitun ja opettajalle tarkoitetun. Kehoittivat kuitenkin, että en enää poikkeaisi kirjastossa päivän aikana. Just joo. Kiitos kuitenkin. Ajatushan oli tärkein ja minua yhä naurattaa.
Nyt shoppailemaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)