Suklaajoulupukki ja 3 omenaa

Opetusharjoittelu on ohi. Päällimmäiset ajatukset ovat mukavia, positiivisia ja iloisia. Opiskelijat olivat mukana alusta loppuun asti kiinnostuneina (ei tarvittu kuin kerran vähän itikan rättisitikkaa väliin). Yhteiseen kertaukseen ja palautteen antoonkin tultiin kiitettävästi paikalle (tosin edellisen illan hilpeissä pikkujoulutunnelmissa). Huikeaa oli kuulla, että muistissa oli paljonkin opittua asiaa. Asiaan voi siis motivoitua ilman tenttipakkoa. Saamani palautteen julkaisen täällä blogissa kunhan olen tehnyt tilastollisen analyysin ja suuret johtopäätökset. :)

Mitä minä opin? Ensinnäkin sen, että opettamisessa on jotakin sellaista, joka minua vetää puoleensa. Koen aina suurta riemua huomatessani, että opiskelijat uskaltavat ajatella ja heidän ajattelunsa kehittyy. Kirjoista voimme lukea viisaiden ajatuksia, mutta tärkeintä on oma pohdiskelu, oma oivallus ja siitä tuleva oppimisen riemu.

Toiseksi vähättelen liikaa omaa osaamistani. Pitäisi uskoa siihen, että minun ei tarvitse osata asiaa täydellisesti voidakseni olla ihan hyvä opettaja. Perfektionisti siis yhä.

Kolmanneksi kipuilen oman persoonallisen opetustyylini kanssa. Kerran nuorisotyönohjaaja aina nuorisotyönohjaaja. Auttaisikohan jakkupuku ja nuttura? Taas jostakin selkäytimestä nousee kuva oikeanlaisesta opettajasta: Asiallinen. Etenkin sitä. Miten tuon kuvan saisi laitettua pihalla pörisevän loka-auton säiliöön?

Viime yönä minulla oli taas aikaa ajatella (unet karkasivat). Huomaan, että opettaessani en aina tiedä, miksi jotakin teen (hahahahhhaaa), mutta jotenkin toimin (siis haluan toimia) niin, että tieto, taito ja tunteet olisivat läsnä opiskelijoiden oppimisessa. Luulenpa, että yhä enemmän joudun miettimään, miten koko keho on oppimisessa mukana. Ota tästä nyt selvää, tämä on jotakin ihan jäsentymätöntä.

Eilen illalla pölypallerot olivat leipomassa karjalanpiirakoita, vävyehdokas teki neliönmallisia (luovuus kunniaan, mutta tämä oli jo liikaa!). Yhdessä leipoessa ja lörpötellessä (siis Anni lörpötteli ja muut kikattivat) opastivat pölypallerot äiteliiniä, että opettajat eivät toimi niin kuin heille kerroin. Olen kuulema kamala. :) Käytän mm. nuorison kieltä, koska olen heidän kanssaan LIIKAA (?) tekemisissä. Taitavat pölypallerot haluta äidin, joka olisi niin kuin muutkin äidit. Ei onnistu. Valitan. Tähän on teidän tyytyminen, mutta muutenhan teillä menee ihan hyvin? :)

Mitä jäi minulle käteen? Konkreettisesti suklaajoulupukki ja 3 omenaa. Palautetunnilla kaksi opiskelijaa jakoivat kaikille (siis myös minulle) joululahjaksi suklaajoulupukin. Kiitos. Tunnin jälkeen kävellessäni työhuoneeni suuntaa vastaani käveli kolme opiskelijaa, jotka kaikki kaivoivat repuistaan opettajalle omenan (myrkytetyn?). Ihan kuulema omin pikkukätösin kasvatetun, poimitun ja opettajalle tarkoitetun. Kehoittivat kuitenkin, että en enää poikkeaisi kirjastossa päivän aikana. Just joo. Kiitos kuitenkin. Ajatushan oli tärkein ja minua yhä naurattaa.

Nyt shoppailemaan.